*

Jukka Wallin Si vis pacem, para bellum

Vain muutaman euron tähden?

 

Mistä on oikein kysymys niin sanotusta ”paperittomien” sairaanhoidosta? Kuka sen maksaa ja paljonko se oikeastaan maksaa.

 

Palataan hiukan ajassa taaksepäin. Keskiviikkona 29 marraskuuta 2017 käytiin Helsingin valtuustossa arvoton keskustelu laittomien turvapaikanhakijoiden sairaanhoidon laajentamisesta. Tämä on arka-aihe, josta haluttaisiin mieluiten olla hiljaa. Tilannetta pahentaa vielä se, että tämän annettiin perussuomalaisten selkärangattoman hallituspolitiikalla pahentua. Nyt laskut tulevat, vaikka Halla-aho ja hänen seuraajansa haluavat älyttömällä huutamisella sen tosiasian peittää.

 

En olisi halunnut ottaa kantaa, koska niin ikään vastustan ajatusta kulujen lisäämistä, mutta tämä on niin vähäinen suhteessa vuoden 2018 sosiaalimenoihin, joka on hieman yli 2 miljardia. Josta perusterveydenhoitoon menee noin 1,5 miljardia, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille noin 670 miljoonaa. Harkinnanvarainen toimeentulotukeen menee 20 miljoonaa. Vastaanottokeskuksien pyörittämiseen 15 miljoonaa (valtio maksaa jonkin verran takaisin) ja Apotti-Hanke maksaa ensivuona hieman yli 6 miljoonaa euroa Helsingille. Kyse voi olla enimmillään vain miljoonasta eurosta. Olisi hauska tietää mistä se on poissa, kun Mari Rantanen tuntuu olevan niin kovasti siitä huolissaan. Voiko valtuutettu Rantanen kertoa sen minulle, osoittaa jonkun kululuokan.

 

Olen toiminut vuosia isännöitsijänä. Havaitsin sen tosiseikan, että ihmiset eivät hahmota kovinkaan hyvin summia, jos ne eivät ole jollakin tavalla hahmoteltavissa. Monesti käytiin tilinpäätöskokouksissa tuntikausien keskusutelua hallituksen ja osakkaiden kesken oliko 15 euron juuriharjan hankkiminen kannattavaa tai olisiko sen saanut jostakin muualta edullisemmin. Myös saunamaksun korotus eurolla saattoi aiheuttaa osakkaista ihmettelyä, varsinkin kun sitä korotettiin vedellisen kerran kymmenenvuotta sitten. Toisin yleinen sauna, ei tarvitse tuottaa voittoa, mutta siitä peritään edes jonkin tasoinen maksu, ihan periaatteessa. Mutta keskustelua ei aiheuttanut hallituksen joululounas, joka maksoi 1 500 euroa (tähän oli lupa yhtiökokoukselta) tai hallituksen miljoonan lainanottovaltuutus remonttiin. Ne käsiteltiin yleensä nopeasti.

 

Torstaina 7. joulukuuta 2017 Halla-aho kirjoittaa MTV blogissaanMeneekö Helsingillä ja sen julkisella terveydenhoidolla oikeasti niin hyvin, että meillä on varaa tarjota esimerkiksi maksutonta hammashoitoa, tuberkuloosihoitoa, HIV-hoitoa tai tulkattua psykoterapiaa kaikille halukkaille? Miten tämä on perusteltavissa niille pienituloisille helsinkiläisille, jotka jonottavat palveluja ja jotka sentään osallistuvat niiden rahoittamiseen maksamalla kunnallisveroa?”

 

Halla-aho ei kirjoita siitä tosiasiasta, että ”paperittomat” eivät hakeudu terveysasemille, koska heillä ei ole asiaa sinne, kun eivät ole kirjoilla virallisesti, siten näillä ei ole henkilöpapereita. He käyttävät pientä vapaaehtoisvoimin ylläpidettävää klinikkaa, jossa he saavat tarvitsemansa hoidon, nimettömänä. Käsittämätöntä yleistystä on sekin asia, että kaikki saavat hänen mainitsemiaan hoitoja tiettyjen kriteerien täyttyessä. Myös ilmaiseksi, vaikka minulla ei olisi rahaa maksaa jotakin hoitoa tai määrättyjä lääkkeitä, niin ne saa ilmaiseksi harkinnanvaraisen sosiaaliavustuksen kautta. Pyydä lääkäri tai sairaanhoitajan kirjoittamaan tästä todistus, ja mene hakemaan sosiaalitoimistosta maksumääräys. Siis jos ei ole tuloja maksaa lääkkeitä. Helsinkiläisille on myös terveysasemakäynnit ilmaista.

 

Jussi Halla-aho listaa muutamia sairauksia kuten tuberkuloosin tai HIV:in? Ne ovat todella kalliita hoitaa,mutta tarpeellisia, jos emme halua näiden yleistyvän myös kantaväestössä. Kuinka monta AIDS tapausta joku laitonturvapaikan hakija levittää tai miksi yleensäkään näiden pitäisi olla hoitamattomana keskuudessa? Jos jollakin havaitaan HIV, niin Halla-ahon logiikalla se pitäisi jättää hoitamatta? Sulaa hulluutta. Myös hoitamattomat hampaat aiheuttaa ongelmia, jopa kuoleman.

Halla-aho ”toisaalta esimerkiksi Romanian ja Bulgarian romaneita, joilla ei ole sairausvakuutusta ja jotka näin ollen eivät ole oikeutettuja terveyspalveluihin.”

 

Tuskin kukaan paperiton hakeutuu oikomishoitoon tai saa tekohampaat tätä kautta. Bulgarian ja Romanian romanit ovat EU:n kansalaisia. Tätähän Halla-aho ei halunnut kertoa. Hän vaikutti siihen, että Ukraina kuuluu myös tulevaisuudessa Schengen-alueeseen. Joka myös lisää Suomen ja suomalaisten kustannuksia.

 

Halla-aho tykittää kirjoituksessaan ”Kun pääministeri Juha Sipilä syksyllä 2015 harrasti moraaliposeerausta ja tarjosi taloaan turvapaikanhakijoiden käyttöön, tieto oli muutaman tunnin viiveellä irakilaisessa verkkomediassa.” Niin mitä perussuomalaiset kansanedustajat teki samaan aikaan? Avasivat suunsa kahville ja pullalle, ja äänestivät hallituksessa tämän hulluuden jatkumisesta. En arvosta hänen (Halla-ahon) tai monen muun perussuomalaisen poliitikon toimintaa. Madollakin on enemmän selkärankaa mitä näillä. He ovat vain hiekanjyviä kenkäni alla.

 

Äänestin kevään 2017 kuntavaaleissa perusuomalaisia. Tosin en Halla-ahoa Annoin heille valtakirjan hoitaa asioita, mutta samalla voin myös arvostella näiden toimintaa, niin Helsingissä ja myös eduskunnassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Kun asiaa käsiteltiin eduskunnan tasolla, useampi asiantuntijalausunnon antanut taho (PÄKSin hallintoylilääkäri ja Oulun tartuntatautien johtava lääkäri) sanoivat että kustannuksista ei ole hajuakaan. Sanoivat että muualta Euroopasta on näyttöä siitä että laittomien terveyspalveluja metsästetään ja että Pietarissa on 50.000 paperitonta joista 20% HIV. Näiden tubi-tartunnoista ilmaisiin erityistä huolta. Laajasti vastustuskykyisen tubin hoito maksaa useita satoja tuhansia euroja.

Nuo pitivät vääränä sitä että terveydenhuollon resursseista säästetään ja samalla lisätään uusia velvoitteita.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Kuinka moni noista Pietarin paperittomista saapuu yleensäkin Suomeen? Millä he pääsevät tänne? Tämä sama kesksutelu käydään mitä käytiin 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto romahti. Tosin sieltä tuli tänne porukkaa, mutta täysin laillisesti,ja nekin oli Inkeriläisiä.

Perussuomalaisten aikaana tuli 33 000 pääasiassa irakilaista, mutta se ei juurikaan aiheuttanut mitään reaktiota.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Pietarin paperittomien saapuminen taitaa olla aika lailla Putinin päätettävissä. Mutta jos sinä tiedät ettei hoito aiheuta Suomessa kustannuksia, kai sinulla täytyy olla joku arvio siitä moniko heistä tänne tulee? Ainakin osa eduskunnalle lausunnon antaneista lääkäreistä oli sitä mieltä että näyttöä terveyspalvelujen hyväksikäytöstä on eikä kustannuksista ole mitään hajua. Ehkä kenelläkään.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin Vastaus kommenttiin #9

En ymmärrä miksi kukaan tulisi Pietarista tänne hoidattamaan mitään? Miten he olisivat paperittomia, kun maahan ei pääse ilman asianmukaista viisumia. Onhan heilläkin oma terveydenhuolto,vai onko jollakin muuta tietoa...

Olen tätä ihmetellyt, miksi yleensäkin otetaan maalitauluksi Venäläiset?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #10

Eli. Asiantuntijalausunnoissa eduskunnalle todettiin että laittomien siirtolaisten siirtymisestä mm. Terveyspalvelujen mukaan on näyttöä Euroopasta. Venäjä mainittua erityisesti lausunnoissa nimeltä, ei tässä nyt sen suurempaa salaliittoa ole. Pääpointti kuitenkin on se, että lausuntojen mukaan päätöksen vaikutuksia ei pystytä arvioimaan ja hintalappu voi olla mitä tahansa. Tälläisiä päätöksiä ei pitäisi tehdä. Avoin shekki on yleisestikin huonoa politiikkaa, saati sitten tilanteessa jossa se annetaan näin kiistanalaiseen kohteeseen.

Jos Helsinki olisi vaikka budjetoinut asiaan 100.000€ ja todennut että kun rahat ovat loppu, ne ovat loppu, tilanne olisi helpompi niellä.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin Vastaus kommenttiin #13

Talousarvio käsiteltiin jo alkusyksyllä, elokuussa tai syyskuun aikana. Tuolloin ei ollut tästä mitään havaintoa. Tämä on siis pakko ottaa jostakin. Rahan kulumista seurataan monissa erillisissä lautakunnissa, mutta loppusumma on tiedossa vasta keväällä 2019.

T

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Mietin tässä sitä, että jos perus-Jukka olisi vastustanut vuonna 2015 hallitsematonta maahantuloa sillä perusteella, että "nehän levittävät turberkuloosia ja hiviä", niin se olisi pöyristyttänyt sitivihreitä ainakin.
Nyt sitten SD-Jukka kertoo, että laittomien hivin ja tuberkuloosin hoito on edullista kantaväestölle. Tästä ei monikaan huomaa pöyristyä, eivät ainakaan sitivihreät.

Paradoksista kehumiseen: tuo esimerkki pienistä rahoista kinastelusta taloyhtiötasolla oli hauska. Tosin ei päde meidän taloyhtiössä, mutta kumminkin oli hauska ja uskottava.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Erosin juuri tämän selkärangattomuuden takia perussuomalaisista. Olen vastustanut tätä koko ajan.

Käyttäjän VilleOhvo kuva
Ville Ohvo

Sanot että jos ei ole varaa hankkia lääkkeitä niin pyytää vaan lääkäriltä tai hoitajalta todistuksen ja hakee maksumääräyksen?
Ootko nyt ihan tosissasi?
Ei se nyt ihan noin mene.

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Tottahan toki Pietarista alkaa väkeä lappaamaan kun tietävät saavansa ilmaista
hoitoa siis ilman papereita . Koska juuri paperittomuus takaa ilmaisen hoidon.
Jos ei muuten niin kuokkaavat Afrikan kautta.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Huoh muita nerokkaita ideoita?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Wallin: "15 euron juuriharjan hankkiminen kannattavaa tai olisiko sen saanut jostakin muualta edullisemmin."

Totta kai herättää keskustelua, jos rottamainen isännöitsijä vetää jokaisesta juuriharjasta kympin välistä. Juuriharja maksaa Motonetissa 4.90 euroa.

Tästä samasta asiasta on kysymys paperittomien terveydenhoidosta.

Todelliset kulut ovat vähintään kolminkertaiset laskelmiin verrattuna ja joku todentotta tässäkin bisneksessä vetää välistä.

Miksi muuten aikoinaan rasistissävyisistä kirjoituksista jopa bannia saanut Wallin on kääntänyt takkiaan?

Mitä eroa on Suomidemokraateilla ja Ruotsidemokraateilla?

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

"Miksi muuten aikoinaan rasistissävyisistä kirjoituksista jopa bannia saanut Wallin on kääntänyt takkiaan?"

Miten niin olisivat olleet "rasistisävyisiä kirjoituksia" Kirjoitin totuuden näistä irakilaisista "turvapaikanhakijoista" ja sain bannia vähäksi aikaan, joka poistettiin, kun ne havaittiin oikeaksi. Siten en ole kääntänyt takkia,, Nyt otan kantaa perussuomalaisten arvottomaan näytelmään, joista olen myös kirjoittanut myös ollessani perussuomalaisissa.

Olen ottanut varsin kärkkäästi kantaa jos on ollut aihetta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

En ole lainkaan yllättynyt, että räksyttävä koira potkittiin pois silloisista perussuomalaisista. Nyttemmin perussuomalaiset ovat uudistuneet puolueena, kun siihen kuulumaton, mutta opportunisesti persujen suosiota hyödyntänyt osa älysi tehdä poliittisen itsemurhan. Kumpaa osaa siis kritisoit, persuja vai sinisiä?

Mielestäni esim. Mari Rantasen toiminta perussuomalaisissa on hatunnoston arvoinen. Hän tuo esille sen valtavan typeryyden, jolla Helsinkiä hallinnoidaan voimatta asialle kuitenkaan yksin mitään.

Jos päätöksiä tehdään odottamatta edes alustavan selvitystyön tuloksia, se kertoo siitä, että päätöksiä runnotaan läpi seurauksista välittämättä. Paperittomien terveydenhoito maksaa taatusti jotain, mutta loppusumma tulee olemaan yllätys.

Uskoakseni se ei kuitenkaan ole mieluisa yllätys, ei ainakaan veronmaksajille.

Jos Helsingin poliisilaitoksen talousrikosyksikkö saisi valtuudet tutkia Helsingin päättäjien tilitiedot, voisi sieltä paljastua monia mielenkiintoisia seikkoja. Asiathan usein valkenevat, kun seuraa rahaa.

Me, jotka joudumme tyytymään vaatimattoman kuukausipalkan varassa kituuttamiseen, räksytämme kun emme muuta voi.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin Vastaus kommenttiin #14

On pakko tuottaa sinulle pettymys, erosin itse. Yksi syy oli omien vaalilupauksien pettäminen ja pakolaistulvan hoitamisessa.

Perussuomalaiset tyrivät Helsingin asiat niin pahasti, että läheskoko heidän silloinen valtuustoryhmä hajosi. Toisenlaisella toiminnnalla, he olisivat voineet saada kuuden edustajan (nyt 4) sijasta 10-12 valtuutettua. Niin nyt olisi paljon helpompaa edistää omaa politiikkaa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen Vastaus kommenttiin #16

Edelleen puuttuu vastaus kysymykseeni, kohdistatko kritiikkisi nykyisiin perussuomalaisiin vai sinisiin?

Kuten olemme saaneet myöhemmin havaita, opportunisti-petturit hakeutuivat päättäviin asemiin ja saivat aikaan suuren vahingon, josta hintaa maksaa perussuomalaista politiikkaa jatkava osa.

Siniset oletusarvoisesti haihtuvat politiikan historiaan viimeistään siinä vaiheessa kun Soini a) saa sydänkohtauksen b) lähtee hillopurkkivirkaan muille maille.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin Vastaus kommenttiin #17

Tällä hetkellä kettuilen pelkästään perussuomalaisille. Mainitsen Siniset erikseen, jos on siihen tarvetta. Siniset jatkavat tuota hallituspolitikkaa, jonka he hyväksyivät kesällä 2015. Ottavat siis vastuun.

Perussuomalaisille olisi käynyt nykyinen ohjelma, mutta ei hallituksen pakolaispolitiikka, jota Halla-aho itse oli tekemässä hallitusneuvotteluissa.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen Vastaus kommenttiin #18

Halla-ahokin joutui suostumaan moniin kompromisseihin, koska niin kuin Soini sanoi: "yksi vastaan kaksi tilanteessa ei voi tehdä mitään" ja näin persujen enemmistö ministerijoukko etunenässä suostui kaikkeen. Lopulta halla-aholaiset kyllästyivät jatkuvaan takinkääntelyyn ja tekivät vallan vaihdon. Nykyisiä persuja on turha syyttää hallitusohjelman virheistä kuten Orpo jatkuvasti tekee.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin Vastaus kommenttiin #19

Soinia yritettiin vääntää kentän tahtoon syksyllä 2015, jolloin olisi ollut vielä jotain pelastettavaa. Jos näillä olisi ollut selkärankaa, niin Soini olisi voitu jyrätä joko puolueenjohdosta tai enemmistön päätöksellä erota hallituksesta. Nyt perussuomalaisten kannatus olisi noin 60% eikä alle 9%. Puoluevaltuusto koolle ja Timppa kuutamolle... Mutta ei ollut uskallusta tehdä "palatsivallankumousta".

Minä olin yksi niistä jotka allekirjoittivat "Tynkkysen vaatimuksen" ylimääräisen puolekokouksen kutsumiseksi koolle.

Ja Orpo on oikeassa. Kaikki nykyiset perussuomalaiset äänestivät hallitusohjemasta "jaa" ja samalla he sitoutuivat sitä myös nuodattamaan. Vassareilla oli aikoinaan selkärankaa lähteä Kataisen/Stubbin hallistuksesta, kun huomasivat etteivät pysty vaikuttamaan mitenkään. Perussuomalaiset halusivat olla mukana, ja kävivät kerjäämässä pääsystä mukaan kesällä 2017 :D

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset