Jukka Wallin Si vis pacem, para bellum

On jotain mätää Suomessa?

Luin tänään (16. syyskuuta 2016) Teemu Siltasen kirjoituksen ”Mustalaiset eivät tule toimeen kerrostaloasunnoissa”, joka tuo hyvin esille romaneihin kohdistuvat ennakkoluulot. Toisaalta ennakkoluulot ovat muotoutuneet noin 500 vuoden yhteiselon myötä. Osa näistä ennakkoluuloista ovat muotoutuneet tosielämän tapahtumista, mutta on niitä paljon paisuteltukin.

 

Huomioni kiinnittyi kirjoituksen kohtaan "Mustalaislähetyksen motiivina ei kuitenkaan ollut ainoastaan lasten elämänlaadun parantaminen, vaan assimilointi valtaväestön kulttuuriin oli keskeinen osa järjestön toimintaa.” Eikö yhteiskunnan ole tarkoituskin integroida kaikki kansalaisensa samanarvoisena, eikä tukea mitään sellaista, joka voidaan tulkita eriarvoistamiseksi? Romaninaisten vaatteita kustannetaan verovaroista. Romaninainen joka laittaa romanihameen päälle, hän joutuu koko loppuelämänsä pukeutumaan siihen. Tällä toimella valtio siis haluaa eristää naisen muusta yhteiskunnasta, hänen yhteisön vangiksi? Tällä tavoin yhteiskunta siis ei edistä millään tavoin todellista tasa-arvoa, vaan alistaa naiset tuhatvuotisen tradition vangiksi joka ei kuulu enää nykyaikaiseen yhteiskuntaan. Ei siinä ole mitään väärää, jos joku haluaa vapaaehtoisesti jäädä niin sanotun normaalin yhteiskunnan ulkopuolella, mutta ei sitä saa tukea millään tavoin.

 

Ranskassa on tänä kesänä keskusteltu burkinasta, niin ikään musliminaisten ulkoisesta kahleesta, joka on myös nykyaikaisessa yhteiskunnassa uskonnollinen tunnus, joka pitäisi kieltää myös meillä, kuten myös burka ja muut uskonnolliset vaatekappaleet julkisella paikoilla. Monet feministit haluavat edistää ja sallia nämä niin ikään naisten alistamiseen tarkoitetut keinot. Tämä on minua ihmetyttänyt, kun nykyään niin trendikkäinä esiintyvät feministit ovat unohtaneet sen, että heidän esikuvansa polttivat rintaliivinsä 1960- ja 1970-luvuilla. He kokivat silloin ne vaatekappaleet alistamisen symboleiksi. Missä on solidaarisuus niitä nuoria tyttöjä kohtaan, jotka joutuvat alistumaan tähän henkiseen pahoinpitelyyn?

 

Sairaaloissa ja muissa laitoksissa kuten esimerkkisi lasten päiväkodeissa on töissä näitä hunnutettuja naisia. Nämä naiset haluavat leimautua ulkoisen tunnusmerkein islamia tunnustaviksi. Työyhteisöissä ei tulisi sallia mitään poliittisia tai uskonnollisia symboleita. Siten tämänkaltainen ikiaikainen alistamisen kulttuuri ei saa olla sallittua. Nämä pitäisi olla kaikkien omia henkilökohtaisia asioita, eikä niitä saisi julistaa missään. Eri asia on uskonnollisten riittien toimittamisen aikana. Silloin pitää tietenkin muistaa yhteisön säännöt ja muut traditiot, mutta töissä ja julkisilla paikoilla niitä ei pidä sallia.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Kansallisvaate, jossa on suuria sisäpuolisia taskuja.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Käräjäoikeus takavarikoi erään romaninaisen sukkanauhaliivit rikoksentekovälineinnä. Ne olivat vahvistettu rautalangalla, jotta niillä pystyi viemään painavia tavaroita, kuten moottorisahoja ja öljykanistereita..

Toimituksen poiminnat