Jukka Wallin Si vis pacem, para bellum

Hyödylliset idiootit- Perussuomalaiset hallituksessa

 

Olen viime aikoina katsonut perussuomalaisten politiikkaa ulkopuolisen silmin, kun erosin helmikuussa puolueen jäsenyydestä. Kyllästyin jatkuvaan riitelyyn niin paikallistasolla kuin valtakunnan politiikan selkärangattomuudesta. Kirjoitin aikoinaan Perussuomalaiset-ei seuraavaan hallitukseen” jossa varoitin asiasta. Timo Soinin ei tietenkään kannata kuunnella kentän ääniä, nyt nähdään raadollinen kannatuksen lasku ja aktiivien katoaminen.

 

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaisilta on kadonnut karkeasti noin puolet heidän äänestäjistä. Äänestäjien kato on ollut historiallisestikin nopeaa. Mahdollisesti samaan on yltänyt vain perusuomalaisten edeltäjä Suomen Maaseudun Puolue (SMP) jonka rauniolle Soini rakensi nykyisen puolueensa. Meneekö sekin saman kaavan mukaisesti aatteelliseen tai taloudelliseen konkurssiin vai luhistuuko ”takiaispuolueeksi” mitä he nimittivät muun muassa Vasemmistoliittoa tai Vihreitä. Ilkkuivat.

 

Rakenteellisia uudistuksia pitää tehdä, mutta pitääkö verovaroin rakennetut väylät yhtiöittää vai miettiä muiden tukien tai esimerkkisi EU:n jäsenmaksu osuuden puolittamista. Nythän maksamme noin miljardin vuodessa mitä EU:ta saamme tukia tai muita palautuksia.

Juha Sipilän hallitus on, ei niin yllättävästi, tavallisen veronmaksajan kimpussa vaatien muun muassa viiden prosentin leikkauksia palkkoihin ja muihin etuuksiin. En oikein ymmärrä miksi perussuomalaiset viitsivät edes miettiä olevansa tässä hallituksessa, se luulisi sotivan jo puolueen vaalilupauksia vastaan. Tämä vain todistaa sen, että Soinin piti päästä ministerin salkkuun kiinni. Parempi olisi ollut ottaa kiltisti valtionvarainministerin salkku, eikä kuten reissata ympäri maailmaa kuin huutolaispoika.

 

Tilannetta ei paranna sekään, että työllisyysministerin salkkua hoidetaan niin sanotusti ”vasemmalla kädellä.” Tällä hetkellä virallisesti työttömiä on noin 350- 400 000 ja lisää tulee niin maahanmuuton kautta tai oman rakenteellisen muutoksien kautta. Tällä hetkellä harvat nuoret löytävät kesätöitä, kun yhtä paikkaa kohden saattaa tulla jopa neljätuhatta hakemusta. Viime vuonna tänne tuli noin 30 000 uutta potentiaalista työnhakijaa, jotka jo tilastojenkin valossa on suuressa vaarassa jäädä työttömäksi . Jo maassa olevista irakilaisista on työttöminä jopa yli 60% työikäisistä, jotkut tilastot väittävät Somaliasta tulleiden työllistyvän vielä huonommin.

 

Tilanne kärjistyy viikko viikolta. Siten ennustan ennenaikaisia vaaleja tämän vuoden syksyllä tai heti vuoden vaiheen jälkeen.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Perussuomalaiset on puolue, jonka arvoihin kuuluu kansan äänen kuuleminen ja kansan suulla puhuminen. Paitsi silloin, kun Soini on hallituksessa.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Vallius
Juuri tuohon kaatui myös SMP. Pekka Vennamo kun pääsi hallitukseen, sai nimen Postipekka, parantaessaan palveluja hävittämällä postitoimipaikkoja. Onhan meillä kaikilla autot ja postin voimme kauempaakin hakea.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Olen viime aikoina katsonut perussuomalaisten politiikkaa ulkopuolisen silmin, kun erosin helmikuussa puolueen jäsenyydestä.''

Happamia. Totesi kettu aikoinaan.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Uskoin perussuomalaisten politiikkaan viime syksyyn saakka.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Ja valitsit sitten Sosiaalidemokraatit!!??
Eihän maa tässä jamassa olisikaan ellei SDP olisi kunnostautunut monissa hallituksissa vuosien saatossa!
Arvoisesi valinta.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Käsittääkseni olen Suomidemokraateissa, en sosiaalidemokraateissa.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Jaa, minä luin varmaan vähän huonosti blogisi. Anteeksi!
Mutta, miten autat asiaa hajauttamalla ns. oppositiota? Tosiasia kuitenkin on nyt, ja on aina ollut, että PS on kriittisin maahanmuuttoon suhtautuva puolue, eikä se ole miksikään muuttunut hallitukseen menon vuoksi, vaikka lausuntoja on lievennetty hovikelpoisuuden nimissä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #9

Markku Nieminen, sosialidemokraatit kirjoitetaan vain yhdellä a-kirjaimella.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen Vastaus kommenttiin #10

Kiitos huomautuksesta. Kyllä minä sen tiesin, mutta tohkeissani kirjoitin. Anteeksi.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin Vastaus kommenttiin #9

Olen ottanut tähäm hajaanukseen kantaa aikaa sitten omilla nettisivuilla. Muutos 11 ja SD kävivät pitkään neuvotteluita yhdistymisestä viime talvena, mutta se yhdistyminen epäonnistui. Olen samaa mieltä tästä hajaanuksesta,joka palvelee vain nyt hallitusvastuussa olevia puolueita.

Haluan toimia vain Suomen parhaaksi, enkä näe nyt meneillään olevassa kehityksessä mitään hyvää, tavallisille kansalaisille. Ei Suomelle eikä myöskään suomalaisille. Tämä oli yksi syy miksi petyin perussuomalaisiin.

http://www.jukkawallin.com/blogi/2015/10/15/3910

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen Vastaus kommenttiin #11

Toisaalta ymmärrän, mutta kärsimättömyyskään ei aina ole hyväksi.
Kuinka moni onkaan pettynyt Sosialidemokraateihin, tulikohan oikein kirjoitettua, mutta silti yhdet vaalit äänestävät jotain muuta puoluetta tai jättävät äänestämättä, ja sitten palaavat kaiken unohtaneena samaan sontaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Siinä mielessä suomidemokraatit ovat selkeä vaihtoehto, että ilmoitatte nettisivustollanne olevanne "maahanmuuttovastainen puolue". Ei siis "maahanmuuttokriittinen". Kannastanne ei jää epäselvyyttä eikä selittelyjä.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Olemme vasta yhdistys, joka on keräämässä kannattaja ilmoituksia, jotta pystymme reksiteröitymään puolueeksi.

Toimituksen poiminnat